RED LIPS

red red10 red25 red20 red23 red12 red2 red26red11red17 red14 red9red19

Untuvatakki – Minimum

 Tänään kuvattiin pikasesti Petran kanssa ja myöhemmin naurettiin näille kuville koska näissä on ihan kunnon vanhanajan Neuvostoliitto viba. Karvahuppu, punaiset huulet ja jopa vanha kunnon hius donitsi, mitkä muuten btw tekee paluutaan. Diggaan kyllä näistä talvisista kuvista mutta oli pieni järkytys kun latasin niitä tänne ja samalla näin miten ruskea olen blogin banneri kuvassa. Kun kuvaa vertaa näihin kuviin ei voi olla varma onko kyseessä sama ihminen kun ihon väri voi vaihdella noin hurjasti vuodenajasta riippuen. Aurinkomatkaa ei kuitenkaan näy mailla halmeilla joten tällä kalpealla lookilla mennään taas vähän aikaa. En ole mikään itseruskettavan suuri fani, tai sitten en vaan ole löytänyt sopivaa tuubia. Ehdotuksia otetaan siis vastaan… Petran lähdettyä meillä oli asunto näyttö meidän nykyisessä kodissa. Olin jotenkin käsittänyt välittäjältä että vain jokunen tyyppi tulisi katsomaan mutta paikalle tuli vaikka kuinka paljon porukkaa. Asuntoa vuokrattiin edelleen vanhoilla kuvilla, eli niillä joiden perusteella me olimme aikoinaan tulleet näyttöön. Ollaan aika paljon päivitetty asuntoa siitä tilanteesta joten porukka oli aika hämillään kun he astelivat sisään. Kun me muutettiin jokainen huone asunnossa oli eri värinen. Olkkari oli vihreä, makkari sininen, eteinen lime vihreä, vaate huone keltainen ja keittiö valkoinen. Kun muutettiin maalattiin lähes kaikki pinnat ja hankittiin tiskikone ja muuta pientä luksusta mitkä ollaan myös jättämässä asuntoon meidän muuton jälkeen. Porukka oli siis aika innoissaan näytössä, uskon että toista näyttö ei tarvita. Näytössä oli yksi nuori pariskunta joka muistutti hirveästi meitä muutaman vuoden takaa. Toivon salaa että he saisivat asunnon, koska tiedän miten ihana ensikoti se voisi heille olla. Nyt nukkumaan, hyvää yötä kaikille! 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s