LAPOINT SURF CAMP – ERICEIRA

eri6eri7town2eri4eri3towneri5town3ericeira3cofericeiracofericeira4coferieri2ericeira2

Sekalaisia kuvia Ericeirasta. 

Viime viikko hurahti Lapointin surffi leirillä Ericeirassa Portugalissa. Kuvasin harvinaisen vähän reissun aikana mikä johtui pääasiassa varmaan siitä että vietettiin niin paljon aikaa surffaten eikä kameraa saanut mitenkään mukaan. Kämpillä en viitsinyt juurikaan kuvata koska en ollut varma mitä muut ihmiset diggaavat rändom blogissa esiintymisestä. Tässä kuitenkin kuvia Ericeirasta viikon ajalta. Mukana on myös mobiili kuvia mikä on todella harvinaista koska minulla on aikaisemmin ollut niin huono kamera puhelimessa että niitä ei ole kehdannut edes julkaista missään kanavassa.    En ole koskaan aikaisemmin ollut millään leirillä joten viime viikko oli minulle täysin uusi kokemus. Olen myös ollut vain kerran elämässäni niin sanotulla paketti matkalla joten en todellakaan ole tottunut siihen että lähes kaikki ohjelma on valmiina viikolle. Pakko myöntää että tykkäsin tosi paljon! Kun laskeuduttiin Lissaboniin meitä oli vastassa Lapointin yksi surffi ope ja kuski joka ajoi meidät meidän kohteeseen Ericeiraan. Lapointilla on Ericeirassa kaksi villaa ja asuimme niistä pienemmässä. Kun tulimme villalle siellä oli valmiina viikon ”lukujärjestys” johon piti laittaa nimi alle kaikkiin aktiviteetteihin joihin halusi osallistua viikon aikana. Ohjelmassa oli surffia, joogaa, suppausta, viinitila visiitti, reissu Lissaboniin, vierailu surffilauta tehtaalla, lentopalloa, ruokailua ulkona ja kämpillä, juhlat ja BBQ ilta. Joka aamu alkoi surffilla opettajan kanssa jonka jälkeen tehtiin milloin mitäkin. Melkein joka päivä surffattiin omalla porukalla myös iltapäivällä joten surffi kertoja tuli monesti kaksi kertaa per päivä. Sanoisin että kehityin surffauksessa mutta aallot olivat todella erillaiset ja haastavammat kuin balilla viime kesänä. Moni Lapointin henkilökunnasta on kotoisin ruotsista tai Norjasta ja satuimme myös sellaiselle viikolle että suurin osa osallistujista oli kotoisin ruotsista joten puhuimme koko viikon ruotsin ja englannin sekotusta toisillemme mikä oli mielestäni aika hauska yhteensattuma. Viikko oli tosi onnistunut ja voin lämpimästi suositella Lapointia jos surffi loma kiinnostaa. Kiva plussa oli myös upouudet Billa Bongin märkäpuvut jotka saimme käyttöömme viikoksi.

I’M BACK!

pepe12pe4pe13pe7pe14pe15

Takki – Guess / Paita – Zara / Housut – Crocker / Vyö – Asos.com

Hello blog! Olen ollut aika pitkään poissa ja uskokaa pois siihen on hyvä syy. Maanantaina palasin viikon surffi lomalta Portugalista ja kamera oli myös matkassa mukana joten saatte kuvia ja vinkkejä tänne asap. Portugalissa oli aivan ihanat kelit ja ihanan kesäinen meininki. Pieni arki masennus tuli kotiin palatessa kun piti vetää pitkät housut ja talvitakki päälle… Toivottavasti kelit lämpenee pian ja pääsee edes siirtymään kevät takkeihin. Nämä kuvat otettiin Petran kanssa reilu viikko sitten aika pikasesti ennen mun työvuoro ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Muisteltiin Petran kanssa aikaa kun oltiin vasta aloiteltu valokuvaa yhdessä ja homma ei ihan luistanut vielä, miten paljon olemme molemmat kehittyneet siltä ajalta. Petrasta on tullut jo ihan pro valokuvaaja!

BOHEM

neule3neule9neuleneule8neule2

Neule – Zara / Housut – Crocker / Vyö – Asos.com

Tämä asu on mielestäni juuri sopivan boheemi. Hattu on Sagan eikä hän muista mistä sen on hankkinut, mutta diggaan sen mallista. Neuleen löysin sattumalta Zarasta ja mulla on tapana rakastua kaikkeen missä on leveät hihat, joten se lähti mukaan erittäin nopeasti.

Tänään on mun vika päivä 23 vuotiaana ja huomenna vietän mun 24 vuotis synttäreitä! Ennen kuin pääsen synttäreiden viettoon on vielä jaksettava avaus vuoro töissä, joten nyt unten maille. Hyvää yötä! 

SPRING VIBES

furpink4fur3pink6fur2

Takki – Guess / Housut – Levi’s / Neule – Zara / Hattu – Minimum

Kuvia muutaman viikon takaa kun oli jo ihan kevät kelit ja käytiin vähän ulkona kuvaamassa Petran kanssa. Tää on asu kombo jossa viihdyn todella hyvin, voisin pukeutua näin joka päivä. Pörröinen ja lämmin tekoturkki, Leviksen kuluneet boyfriend farkut, oversized valkoinen neule ja uusi lempi hattu viimeistelee asun kevääseen mielestäni todella hyvin.

SAILOR

batlaiva3laiva5laiva7laiva4laiva2laiva6laiva9laiva10laivalaiva11

Eilen sain lyhyen irtioton keittiö rempasta kun lähdin Saaran kanssa keskustaan lounaalle. Kuvissa minulla on päällä ale löytö takki Guessilta. Yleensä en löydä hieltä mitään ja koen ettei heidän vaatteet ihan ole minun tyylisiä, mutta tämä pörröinen tekoturkki takki vei sydämeni heti kun sen bongasin.

Nyt ollaan keittiö rempan kanssa jo niin pitkällä että päästään tänään valaa meidän betoni tasoa. Tason pohjalevyt ja muotit on paikalla enään puuttuu lasikuitu verkko joka tulee tason väliin ja sen lähes sata kiinnikettä pitää poraa pohjalevyyn kiinni ennen kuin betoni tulee päälle. Ollaan katsottu aiheesta varmaan kymmeniä youtube videoita ja uskon kyllä että osaamme tehdä tason mutta silti vähän jännittää miten tässä käy. Pieniä vastoin käymisiä on tullut keittiön kanssa tasaisin väliajoin mutta kaikki ollaan ratkaistu joten eiköhän tämäkin hyvin pääty. Nyt aijon käydä Esportilla hot jooga tunnilla ennenkuin Oli tulee kotiin ja ryhdytään taas hommiin. Ihanaa torstaita kaikille!

LUX HELSINKI

luxlux3lux12lux18lux6lux11lux5lux19lux7lux4lux20lux10

Sunnuntaina käytiin Sagan kanssa keskustassa ihailemassa Lux Helsinki. Viimevuotinen Lux oli mielestäni ehkä vähän parempi, mutta tänä vuonna kekattiin Sagan kanssa ottaa tuomiokirkon luona makeita siluetti kuvia mikä oli kiva plussa ja taidetta sinänsä sekin.

Eilen meillä alkoi vihdoin keittiö remonttia, joten tämä ja ensi viikko menee varmaan aika pitkälti keittiön parissa. Eilen pääsin vasta seitsemältä töistä ja tänään kuudelta joten ei olla ehditty kuin aloittaa vasta. Vaikka ei paljon olla keritty vielä tekemään on matkalle tullut jo yhtä sun toista mutkaa joten saa nähdä kuinka kauvan tässä menee… Ei todellakaan ole niin helppoa kuin Strömsössä…Nyt ollaan vihdoin valmiita tältä päivältä ja huomenna jatkuu. Remppa päivityksiä siis luvassa täällä lähiaikoina. Mukavaa iltaa kaikille! 

SURF CAMP

<a href=”https://www.bloglovin.com/blog/18421105/?claim=pjbk73era39″>Follow my blog with Bloglovin</a>

beach16beach18beach19

Reilu viikko sitten Nicke oli meille käymässä ja muisteltiin kuinka kivaa Balilla oli viime kesänä ja kuinka paljon me kaikki kaivattiin surffaamista. Ruvettiin miettimään että olisiko meille yhteistä saumaa lähteä keväällä johonkin surffaamaan. Kalenterit auki ja tuumasta toimeen! Pojat tajusi äkkiä että heillä on kummallakin viikon pääsiäisloma huhtikuussa. Meillä sen sijaan on töissä oikeus hakea omaa lomaa ja se useasti myös myönnetään jos loma ajankohta ei osu millekkään tärkeälle kampanja ajankohdalle. Googlailtiin kohteita missä voisi surffata siihen aikaan vuodesta ja mikä olisi suhtkoht lähellä, koska mitkään tonnin lennot ei olisi sopinu budjettiin ja niin pitkälle ei oikeen raaski muutenkaan lähteä niin lyhyeksi ajaksi. Ei mennyt kauvaa kun päätettiin lähteä Portugaliin! Googlailtiin myös eri surffi leirejä, myös sellaisia missä olisi joogaa mukana koska mielestäni jooga ja surffaaminen ovat vaan niin täydellinen combo. Vertailujen jälkeen Lapointin Portugalin surf camp vei voiton. Surffi leiri järjestetään Ericeira nimisessä kaupungissa joka on noin 40 minuutin ajomatkan päässä Lissabonista. Lapointilla on Ericerassa kaksi villaa ja asumme toisessa niistä. He tarjoavat myös kaikki varusteet, surffi opettajat, ruokaa ja muita aktiviteetteja viikon ajan. En ole koskaan aikaisemmin ollut millään leirillä joten olen todella innoissani tästä! Jos jollain lukijoistani on aiempaa kokemusta Lapointin surffi leireiltä niin olisi todella kiva kuulla niistä. Muut vinkit ovat myös tervetulleita, esim. jos on jotain kokemusta alueelta, ravintoloita tai muita hyviä paikkoja mitä suosittelette Ericerassa, Lissabonissa tai jossain niiden lähistöllä. Rohkeasti vaan kommenttia tänne! Ihanaa lauantaita kaikille!

XMAS

jul6jul14jul7jul24jul17jul26jul8jul23jul19jul27

Kuvia jouluaatolta. 

Toivottavasti kaikilla on ollut upea joulu ja tervetuloa tänne mun uuteen blogi osoitteeseen! Vietin joulua perinteisesti perheen, serkkujen ja isovanhempien kanssa Espoossa. Joulupäivät meni aikamoisessa ruoka koomassa niin kuin varmaan monella muullakin. Eilen pidettiin pienen muotoinen spontaani saunailta meidän luona kun Nicke on lomalla ruotsista.Voitteko kuvitella että miellä on sauna! Siis kerrostalossa Kalliossa. Aika moinen bonus. Olen ihan rakastunut siihen ja tekisi mieli saunoa joka ilta. Sähkölaskua odotellessa… Tänään aloitin päivän ale shoppailu kierroksella siskojen kanssa jonka jälkeen kävin Pasilassa boulderoimassa. En ole mikään iso alejen ystävä ja yritän välttää turhia ostoksia, mutta tänään tarttui mukaan uusi hattu ja aivan ihana pörröinen teko turkki. Huomenna paluu arkeen ja töihin. Ihanaa iltaa kaikille!

SLUSH PRE-REGISTRATION TEAM

Kuvia Slushin Pure Waste myymälän rekisteröinti pisteeltä

Tänään työskentelin vapaaehtoisena Slushin ennakko rekisteröinti pisteellä Pure Waste myymälässä Yrjönkadulla. Osallistuin viime vuonna ensimmäistä kertaa Slushiin ja mun viime vuoden fiiliksiä pääsette lukemaan täältä. Tänä vuonna halusin päästä vähän syvemmälle kuvioon mukaan joten päätin osallistua tapahtumaan vapaaehtoisena. Pääsin ystäväni johtamaan ennakko rekisteröinti tiimiin, jossa aloitimme muutamaa koulutusta lukuun ottamatta hommat kunnolla tänään. Asiakkaita riitti ja meillä oli tosi hyvä työ porukka paikan päällä. Pure Waste myymälässä on myös myynnissä erilaisia Slush tuotteita ja myymälä oli hauskasti brändätty teeman mukaan. Hiljaisen hetken kohdalla näin tilaisuuden napsia nää kuvat ilman että monen ihmisen naama löytyisi täältä. Maanantaina taas uudestaan ja en malta odottaa keskiviikkoon kun tapahtuma polkaistaan käyntiin! Mukavaa viikonloppua kaikille!