NUSA LEMBONGAN

lembongan3 lembongan5 lembongan6 lembongan14 lembongan4 lembongan16 radler lembongan7 lembongan8 lembongan9 lembongan2lembongan10 snorkling2 snorkling sininen3lembongan17 sininen

Kuvia Nusa Lembongan saarelta. 

Viimeinen uusi kohde ennen meidän kotiin lähtöä Indonesiasta oli Nusa Lembongan. Nusa Lembongan on pieni saari Balin ja Lombokin välissä. Saarelle pääsee kätevästi niin sanotuille Speed boateilla. Eri vene yrityksiä on paljon ja kannattaa perehtyä niihin ennen meno lipun hankintaa. Valitsimme yrityksen jolla oli hyvät arvostelut ja monen vuoden kokemus. Äsken kuin googlasin eri yrityksiä löytääkseni meidän valitseman vene yrityksen nimen törmäsin kuukauden takaiseen uutis artikkeliin jossa uutisoitiin että yhdellä veneellä oli tapahtunut räjähdys ja kaksi ihmistä on kuollut ja 18 loukkaantunut… Joten kannattaa tosissaan perehtyä näihin eri vene yrityksiin eikä vain valita edullisinta. Vene matka ei kestänyt kauvaa mutta matka oli todella pomppuisa ja sai todella pitää kiinni penkistään että ei lähtenyt lentoon.

Itse saari oli ihana. Todella rauhallinen kohde koska saarella ei ole esimerkiksi autoja, eikä kyllä oikeastaan paljoon mitään paitsi paikallisia, muutaman hotelli, vähän ruoka paikkoja sekä muutman pieni kauppa. Vietettiin saarella muutaman päivä lähinnä vesi aktiviteettien parissa. Surffattiin ja käytiin myös surffi kurssilla mistä olenkin jo kertonut täällä. Yhtenä iltana oli niin tyyntä että vuokrattiin suppi laudat ja yhtenä päivänä tehtiin snorklaus retki. Se oli tosi kivaa! En ole aikaisemmin snorklannut missään muualla kun Suomessa. Voin todeta että vähän oli eri meininki. Suomessa kun näkee sen korkeintaan kaksi metriä eteenpäin ja tuolla näki vaikka kuin pitkälle. Kuvia tuli myös sen takia otettua vähän vähemmän. Mulle tulee ihan hirvee matkakuume kun katson tota sinistä vettä. Uskokaa tai älkää mutta en juurikaan korostanut värejä näissä kuvissa. En ole koskaan nähnyt noin sinistä merta kuin esimerkiksi tuossa snorkkeli kuvassa.

Tänään mun päivä alkoi boulderoinnilla Konalassa ja myöhemmin illalla menen perheen kanssa käymään Linnanmäen Valokarnevaaleilla. Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

EXPLORING UBUD

ubud2.3 ubud2.5 ubud2.18 ubud2.19 baliubudubud2.20 offering ubud2.12 ubud2.22 ubud2 cocking3 ubud2.21 cocking2 cocking

Tässä tulee vähän sekalaisia kuvia Ubudista… Mulla on niin paljon kuvia jäljellä reissulta että mun on pakko tehdä vähän hajanaisia päivityksiä jotta voin näyttää kaikki parhaimmat kuvat täällä. Viime reissu päivityksessä jäimme Uluwatuun. Uluwatun jälkeen tavattiin Nicke ja Tove Canggussa jossa viihdyimme upeassa Airbnb asunnossa viisi vuorokautta. Näinä päivinä kameran käyttö jäi hieman vähemmälle koska olimme olleet Canggussa Olin kanssa jo kerran joten keskityimme aika pitkälti surffaamiseen ja kameraa oli turha ottaa mukaan rannalle lojumaan. Viiden vuorokauden jälkeen lähdimme Ubudiin koska meillä oli siellä vielä paljon nähtävää. Kiertelimme temppeleitä ja upeita maisemia. Yhtenä päivänä päätettiin Olin kanssa tehdä jotain kahdestaan sillä aikaa kun Nicke ja Tove kierteli paikkoja missä me olimme jo käyneet. Meitä molempia kiinnostaa ruuan laitto ja laitamme kotona yhdessä paljon ruokaa. Olimme molemmat myös hyvin tykästyneitä Balilaiseen ruokaan joten päätimme mennä kokki kouluun. Googlailimme hetken ja löysimme tripadvisorista hyvän oloisen paikan. Kokki koululle oli auto kuljetus ja se järjestettiin Balilaisen perheen isossa piha keittiössä. Muistaakseni meitä oli kymmenen osallistujaa sinä päivänä. Melkein koko suku asui samassa paikassa ja kokki koulu oli heidän perheen oma yritys joten työntekijät oli kaikki perhettä. Meidän kokki oli kuin itse Buddha. Hän näytti ihan Buddhalta ja oli maailman suloisin mies. Kokki valehtelematta nauroi jokaisen lauseen perään joten tunnelma oli todella hauska. Aluksi meille opetettiin pienemmissä ryhmissä vähän Balin kulttuurista ja askartelemaan pienet uhraus korit joita Balilaiset tekevät 25 kappaletta päivässä. Ennen ruuan laittoa opimme myös miten kookos öljyä tehdään. Kookos on yksi Balilaisten tärkeimmistä raaka aineista ja sitä käytetään vaikka mihin. Ruuaksi teimme Nasi ja Mie Gorengia mikä on yksi tunnetuimpia riisi ja nuudeli ruokia Balilla ja monessa muussa Aasian maassa. Teimme myös kahta eri kastiketta. Toinen niistä oli peanut sauce josta tuli Balilla yksi suosikki ruuistani. Teimme myös yhden jälkiruuan. Kokki koulu oli ihan uskomattoman hauska kokemus. Tutustuttiin uusiin ihmisiin ja ennen kaikkea Balin kulttuuriin ja ruoka kulttuuriin. Saimme myös nämä reseptit kotiin jotta voimme kokata niitä täällä Suomessa. Kokki koulu oli ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Balilta.

Näistä muistelu tunnelmista lähden nyt töihin. Mukavaa keskiviikko iltaa kaikille!

SURFING

beach beach23 beach16 beach3 beach18 beach20 beach19 beach24

Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni surffaamista Balilla. Olin aina halunnut kokeilla surffaamista ja matkakohde oli myös vähän valittu sen mukaan että pääsisi vihdoin kokeilemaan. Aloitin tarkkailemalla muita surffaajia Kutan rannalla. Hinku päästä veteen oli suuri mutta isot aallot jännitti. Kutasta lähdettiin eteenpäin Cangguun missä vihdoin päätin että kokeilen. Oliver päätti rohkeana mennä ensin. Hän vaan vuokrasi laudan paikallisilta ja lähti aalloille kokeilemaan onneaan. Katsoin rannalla kun Oli harjoitteli ja päätin että seuraavana päivänä minä uskallan. Seuraavana aamuna palattiin taas rannalle ja vuokrasin laudan. Vuokraaja oli vähän skeptinen kun ilmoitin että menen ekaa kertaa ja aivan yksin. Hän antoi muutaman ohjeen ja sen jälkeen lähdin kokeilemaan. Vaikka en ekoina päivinä ylös päässytkään minulla meni mielestäni ihan hyvin ja nautin todella vedessä olemisesta. Olin kuullut että surffaaminen on todella raskasta ja sen kyllä alleviivaan. Kokoajan saa meloa vauhtia hullun lailla. Pikkuhiljaa se kuitenkin alkoi sujua paremmin ja paremmin. Myöhemmin pääsin kunnolla tekniikan kimppuun kun kävin Lembonganin saarella surffi koulussa. Pojat kävivät koulun päivää ennen ja olin silloin päättänyt että säästän rahaa ja en mene surffi kouluun. Mieli kuitenkin muuttui kun pojat kertoivat että koulu oli aivan loistava ja he pääsivät ylös laudalle lähes jokaisella yrityksellä. Seuraavana päivänä suuntasin itse surffi kouluun. Koulun nimi oli Newbro surfing ja heidän henkilökunta oli todella ihania paikallisia. Kävimme ensin läpi tekniikkaa kuivalla maalla jonka jälkeen minulle valittiin lauta ja paita. Kun varusteet oli kunnossa lähdettiin veneellä ulos aalloille. Lembongan on hyvin pieni saari Balin ja Lombokin välissä ja sen rannat ovat lähes tyynet joten jos haluaa surffata täytyy mennä veneellä ulos rannalta. Lembonganista kerron lisää täällä myöhemmin. Kun päästiin aalloille opettaja ohjasi minua vedessä. Hän käytännössä työnsi minut aallolle jolloin pääsi helposti mukaan veden imuun ja kun imuun on päässyt täytyy vain nousta ylös. Mielestäni vaikeinta surffaamisessa oli juurikin veden imuun pääsy ja opettaja mahdollisti sen. Päätös mennä surffi kouluun oli todella jokaisen euron arvoinen. Opettajan kanssa sitä todella hiffasi miten homma toimii. Suosittelen jokaiselle. koulun avulla oppii niin paljon nopeammin kun yksin räpiköiden. Pakko myöntää että rakastuin surffaamiseen ja kaipaan sitä nyt Helsingissä ihan suunnattomasti. Uskon että jos asuisin jossain missä surffaaminen olisi mahdollista harrastaisin sitä aivan varmasti.

Jos sinulla on kysymyksiä surffaamisesta kommentti kenttä aukeaa päivityksen alareunaan kun klikkaat päivityksen otsikkoa!

ULUWATU

pecatu2 pecatu uluwatu17 uluwatu13 uluwatu11 uluwatu12 uluwatu18 uluwatu14 uluwatu8 uluwatu3 uluwatu15 uluwatu7 uluwatu5

Kuvia Uluwatusta jossa vietimme kolme yötä.

Takaisin reissun päälle! Lombokista lensimme takaisin Balille ja vietimme kolme päivää Uluwatu nimisellä alueella, joka sijaitsee aivan Balin eteläisimmässä osassa. Paikka oli aivan uskomattoman hieno ja ehkä yksi mielestäni hienoimpia alueita Balin saarella. Hiekkarantoja oli vähän ja niistäkin osa oli veden alla suurimman osan ajasta. Rannat oli lähinnä korkeita upeita jyrkänteitä joilta oli aivan upeat näköalat merelle. Koska oltiin aivan loppu Lombokin vaelluksen jälkeen otettiin Uluwatussa aika chillisti. Aloitettiin ensimmäinen päivä hengaillen uima altaalla ja rannalla. Myöhemmin kävimme myös hieronnassa joka oli mielestä aivan upea kokemus lukuun ottamatta sitä että paikat oli aivan jumissa ja hieroja joutui jatkuvasti pyytämään minua rentoutumaan. Paikan nimi oli Laniakea ja voin lämpimästi suositella heitä. Edullinen ja aika luxus paikka. He tarjoilivat myös todella hyvää chili jääteetä ennen hierontaa. Alueella sijaitsi myös paljon ihania ruoka paikkoja. Niistä ehdottomasti suosikeiksi nousi Australialainen Bukit cafe ja vege ravintola cashew tree. Vierailimme myös Uluwatu temppelillä joka oli todella upealla paikalla. Ainoa miinus oli että temppeli alue oli täynnä aggressiivisia apinoita ja niistä yksi onnistui jopa hyppäämään päähäni repimään hiuksiani for no reason. Uluwatu oli viiminen kohde johon suuntasimme kahdestaan Olin kanssa. Seuraavaksi Tove ja Nicke liittyi meidän seuraan ja aloitettiin heidän kanssa lempi paikastamme Canggusta. Palattiin Uluwatuun ihan reissun viimeisille päiville, mutta lahjakkaasti olen onnistunut poistamaan vahingossa ne kuvat. Toivotaan että saan jotain niistä Nickeltä ja Tovelta.

LOMBOK & RINJANI

rinjani42 rinjani43 rinjani35 rinjani41 rinjani26 rinjani37 rinjani36 rinjani40 rinjani38 rinjani32 rinjani34 rinjani rinjani33 rinjani3 rinjani30 rinjani29 rinjani2 rinjani31 rinjani27 rinjani24 rinjani4 rinjani25 rinjani44 rinjani7 rinjani23 rinjani9 rinjani22 rinjani20 rinjani21

Valokuvapommi Rinjani vuoren vaellukselta. 

Takaisin Indonesiaan. Balilta lähdimme Ubudin jälkeen Lombokin saarelle joka sijaitsee Balin vieressä. Lombokille pääsee veneellä tai lentäen. Alunperin olimme suunnitellut venettä mutta huomasimme että Lombokille lentäminen on paljon halvempaa ja nopeampaa. Lentoja meni paljon ja valitsimme niistä Garuda Indonesian lennon joka oli hiaman kalliimpi kuin muut koska lentoyhtiö oli ainoa joka ei ollut EUn mustalla listalla. Meno-paluu lento maksoi reilu 20€ ja kesti vajaan puolituntia. Halvimmat lennot olivat noin 10€ mutta lentoyhtiöt jotka niitä operoi tulee myös aika tasaisen väliajoin alas taivaalta joten päätettiin panostaa kymppi turvallisuuteen ja mielenrauhaan.

Lombokin saarella ajoimme vaeltaa ylös Rinjani tulivuoren joka on 3726m korkea ja Indonesian toiseksi korkein vuori. Innostuimme vaelluksesta Olin kanssa viime vuonna USAn matkalla jossa kävimme vaeltamassa Yosemitessa ja Crand Canyonilla. Rinjanin vaelluksesta olimme saanut vinkkejä ystäviltämme. Rinjanin voi vaeltaa yksin mutta sitä ei suositella koska matkalla voi eksyä helposti. Lombokin saaren asukkaat elävät vuoren turismilla eikä saarella oikeastaan muuta olekaan ja yrityksiä jotka järjestää vaelluksia on todella paljon. Valitsimme niistä yhden pienen paikallisen yrityksen nimeltä Nabila Rinjani Adventure joka oli saanut hyvät arvostelut netissä eri sivuilla. Yritys tarjosi meille auto kyydin lentokentältä, yön pienessä hotellissa ennen lähtöä, ruuat vaelluksella, teltan ja varusteet, kaksi tavaroiden kantajaa ja oppaan. Vaellus kesti kaiken kaikkiaan  kolme päivää ja kaksi yötä.

Kun laskeuduimme Lombokin lentokentälle meitä oli parkkipaikalla vastassa kaksi pientä miestä nimi kyltin kanssa. Ajoimme noin reilu kaksi tuntia ylös vuoren juurelle pieneen hotelliin. Koko auto matkan pelkäsin kuollakseni ja ajattelin että mitä  ihmettä olen mennyt tekemään. Paikalliset ajoivat ihan tosi lujaa pimeillä kujilla ja ihmisiä oli joka paikassa eikä valoja missään. Pelkäsin että ajamme jonkun päältä tai luisumme tieltä. Puhelimissa ei tietenkään ollut kenttää. Hotelli mihin lopulta pääsimme oli pieni ja huoneessa oli ainoastaan sänky ja vessa eikä lämmintä vettä ollut. Pakkasimme reput kolmen päivän vaatteilla ja menimme nukkumaan. Aamulla oli lähtö vuorelle ja minua jännitti lähteä yksin vieraiden miesten kanssa vuorelle kolmeksi päiväksi, mutta kun saavuimme aamupalalle siellä oli muita vaeltajia paikalla ja olo helpottui. Ajoimme vuoren juurelle lähtöpaikalle jossa kirjasimme itsemme matkalla ja siitä matka ylöspäin alkoi. Ensimmäisenä päivänä kävelimme noin 7 tuntia ylöspäin helteessä. Oppaamme oli todella mukava ja sympaattinen, tulimme heti juttuun todella hyvin. Mukanamme oli myös kaksi kantajaa jotka kävelivät edellämme kauheeta vauhtia flipflopeissa kantaen noin 20 kg edestä tavaraa bambu tikuissa. Kantajat olivat myös kokkejamme ja he tekivät todella hyvää ruokaa ja ruokaa oli paljon. Välillä jopa hävetti koska he tekivät niin hyvää ruokaa ja niin paljon että emme jaksaneet syödä kaikkea. Myös Ubudissa riivannut vatsa tauti vaikutti ruokahaluumme.

7 tunnin vaelluksen jälkeen pystytimme teltat ekalle yölle. Emme kuitenkaan nukkunut pitkään koska matka jatkui kello 1.30 yöllä huipulle. Kaikki eivät lähteneet huipulle koska huipulle vaellus on todella raskas ja vaikea. Moni myös kääntyy takaisin ja jättää huipulle nousun kesken. Olimme kuitenkin päättäneet Olin kanssa että lähdemme kokeilemaan jos jaksamme huipulle. Olisihan se pitänyt arvata että kunnianhimoinen luonne ei anna periksi vaikka mikä tulisi vaan jaksoimme ylös asti vaikka se oli ehkä raskainta mitä olen koskaan tehnyt. Maasto huipulle oli niin jyrkkä ja pelkkää laavakiveä. Aina kuin otti yhden askeleen eteenpäin valui samalla myös yhden askeleen alas päin, todella turhauttavaa puuhaa mutta niin sen arvoista. Huipulla oli myös niin kylmä että luulin että saan jonkun hypotermia kohtauksen jos pysähdyn. Pääsimme huipulle juuri auringon nousun aikaan ja näky oli aivan sanoin kuvamaton. Kaunein auringon nousu minkä olen ikinä nähnyt.

Hetken päästä lähdimme takaisin alas huipulta. Söimme aamiaista jonka jälkeen saimme levätä hetken ennen kuin matka taas jatkui. Matka jatkui alas järvelle ja kuumille lähteille jossa kävimme myös uimassa. illalla pystytimme teltat uudelle paikalle. Toisen yön jälkeen lähdimme alaspäin vuorelta Matka oli pitkä ja suurin osa siitä käveltiin upeassa sademetsässä. Sademetsässä kuvien otto jäi vähemmälle koska olin niin loppu ja matkalla tuli satunnaisia sade kuuroja. Olimme todella loppu alas päästyämme mutta fiilis oli aivan upea. Vielä monta päivää vaelluksen jälkeen jalkoja kolotti mutta se oli pieni hinta siitä mitä saimme kokea. Vaelluksen jälkeen yrityksen omistaja tarjosi meille ruokaa kotonaan ja söimme yhdessä hänen perheen kanssa. Saimme myös jäädä yöksi hotelliin joka näkyy tokavikassa kuvassa koska lentomme takaisin Balille lähti vasta seuraavana päivänä. Saimme myös kyydin takaisin lentokentälle yritykseltä. Kuski oli eri ja auto matka meni paljon lepposammin kuin edellinen. Voin lämpimästi suositella Rinjanin vaellusta yhdessä Nabila Rinjani Adventure yrityksen kanssa. Lukuun ottamatta ensimmäistä auto matkaa kaikki meni todella hyvin. Opas oli mukava ja todella huomaavainen, kantajat oli oikeita sankareita ja ruoka oli todella hyvää. Aivan uskomaton kokemus takana.

Yritin kirjoittaa tämän päivityksen niin että se ei olisi liian pitkä lukea. Jos jotain olennaista jäi pois ja jokin asia jäi mietityttää tai kaipaat vinkkejä, laita vain rohkeasti kommenttia. Kommentoimaan pääsee kun painaa päivityksen otsikkoa.

LAST MINUTES OF SUNSHINE

canggu5 canggu69 canggu11 canggu9canggu35 canggu6

Muutaman auringon lasku fiilistely kuva Canggun rannasta.

Kaipaan noita rantoja, auringon laskuja ja loputonta kaunista merta. Onneksi paljon hyvää ja kaunista löytyy myös Suomen kesästä. Pitkiä kesä iltoja, mökkeilyä, upea luonto ja kaikki sen rikkaudet, kuten marjat ja sienet, järvet ja saaristo. Ulkomailla törmään usein kysymyksiin, mitä nähtävää Suomessa on? Mitä Suomessa pitäisi tehdä? Enne en oikeen osannut edes vastata näihin kysymyksiin ja päässä löi ihan tyhjää kun joku nämä kysymykset esitti. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut näkemään Suomen ihan eri tavalla, uudella tavalla. Voisi jopa sanoa että olen uudelleen rakastunut, tai siltä ainakin tuntuu. Nykyään kun minulle esitetään nämä kysymykset on vastaukseni lähes aina pienen tarinan mittainen. Meillä on niin paljon nähtävää ja koettavaa täällä että se pääse helposti unohtumaan koska elää niiden asioiden kanssa päivittäin ja on tottunut niihin. Jollekin toiselle joka tulee aivan eri kulttuurista nämä meidän asiat ovat juurikin sitä uutta mitä he voivat nähdä ja kokea vain meidän kauniissa Suomessa.

 Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

MONKEY FOREST AND TEGENUNGAN WATERFALL

monkey putous3 monkey5 monkey6 monkey4 putous4 putous6

Kuvia Monkey Forest puistosta ja Tegenungan vesiputoukselta. 

Ensimmäiset kuvat ovat Monkey Forest nimisestä isosta puistosta, joka sijaitsee aivan Ubudin keskustassa. Puistossa asuu mieletön määrä apinoita ja kävimme morjestamassa heitä. Emme todellakaan olleet ainoat turistit puistossa ja apinat olivat todella tottuneita ihmisiin ja tulivat välillä pelottavan lähelle ryöstö aikeissa. Aurinkolasit korut ja muu irto tavara kannattaa siis suosiolla jättää kotiin tai piilottaa laukkuun. Apinat oli myös todella fiksuja, ne osasivat jopa avata vesi pulloja ja juoda niistä. Monkey Forestsista jatkoimme matkaa Tegenungan nimiselle vesiputoukselle. Saimme vinkin vesiputouksesta Monkey Forestin parkkipaikalla jossa yksi paikallinen kehui paikkaa meille. Vesiputous kuullosti todella houkuttelevalta ajatukselta koska oli niin kuuma että ajoimme heti hotellille hakemaan uima kamat ja suunnistimme vesiputoukselle.

Tänään mulla on kauan odotettu vapaa päivä eikä oikeastaan mitään suunnitelmia. Vapaapäivän kunniaksi ulkona myös sataa… Sadepäivä ei välttämättä myöskään ole huono asia koska kotonakin riittäisi puuhaa. Siivoaminen ja ikkunoiden pesu on esimerkiksi pari asiaa mitä olen vältellyt hektisellä arjellani. Ainakin nämä kaksi asiaa ajattelin kuitenkin tänään kuitata tehdyksi. Eikun tuumasta toimeen, ihanaa torstaita kaikille!

TEMPLES & RICE FIELDS

ubud12 rise7 rise2ubud13 rise4ubud11 rise3tempel2 ubud18tempel7 tempel6 tempel3ubud14

Takaisin matkan päälle. Canggusta jatkoimme matkaa Ubudiin joka on alue sisä maastossa täynnä kulttuuria ja ihania isoja riisipeltoja. Löysimme edullisen hotellin keskustasta kaikilla mausteilla. Hotelli alue oli niin iso että henkilökunta kuljetti asiakkaita golf autoilla ja asiakas palvelu oli todella hyvää. Tämä kaikki osoittautui hyvin tarpeelliseksi koska sairastuin vatsa tautiin heti ekana päivänä Ubudissa. Ensimmäinen päivä meni sairastellen mutta onneksi aika kivuttomasti koska hotelli oli niin luxus. Toisena päivänä oloni oli jo paljon parempi ja lähdimme kiertelemään Ubudia. Vuokrasimme scootterin ja ajoimme isoille tunnetuille riisi pelloille ja katsomaan yhtä vesi temppeliä. Kävimme myös Monkey forestissa katsomassa pikku apinoita ja ilta uinnilla vesiputouksella. Näistä kahdesta paikasta lisää myöhemmin kunhan saan kuvat valmiiksi. Temppelillä tapasimme myös mukavan eksyneen kiinalaisen pariskunnan, Edmondin ja Janetin. He olivat jättäneet skootterinsa jonnekkin huitsin nevadaan, koska joku paikallinen oli hiukan vedättänyt heitä. Oliver lupautui ajamaan Edmondin heidän scootterin luokse ja minä jäin pitämään seuraa Janetille. Selvisi että Janet oli jooga ohjaaja ja he olivat myöhemmin pitämässä jooga kurssia Canggussa, joten saimme kutsun jooga tunnille Cangguun. Lisää kuvia Ubudista laitan tänne viikonlopun aikana joten, stay tuned…

CANGGU

canggu40 canggu42 canggu canggu27 canggu29 canggu23 canggu21 canggu22 canggu24 canggu26 canggu25 bowl canggu30 canggu31 canggu20 canggu14 canggu28 canggu16 canggu34

Kuvia Canggusta

Kuta, Legian alueelta suuntasimme seuraavaksi Cangguun. Canggua meille oli suositeltu etukäteen ja ihan syystäkin. Alue oli paljon rauhallisempi ja todella viihtyisä. Canggua oli kuvailtu meille mukavana surffi alueena ja sitä se todellakin oli ja uskalsin ottaa jopa ensimmäiset surffini Canggussa muutaman päivän ihmettelyn jälkeen. Aloitin pehmeällä isolla laudalla jotta en saisi niin paljon tuhoa aikaan ja se meni jopa ihan hyvin.

Canggussa asuimme Airbnb:n asunnossa joka oli tosi hyvällä paikalla ja todella viihtyisä. Alussa näette myös kuvia siitä. Houstimme oli tosi avulias ja vuokrasimme hänen kautta myös skootterin muutamaksi päiväksi. Emme kumpikaan olleet ennen ajaneet skootterilla, mutta ajateltiin että jos 15 vuotiaatkin osaavat niin eiköhän mekin. Aika Cangussa kului lähinnä rannalla sekä kierrellen kivoissa kahviloissa ja ravintoloissa. Yhtenä päivänä kävimme katsomassa surffi kisoja ja pyörimme myös kivoissa pikku putiikeissa jonkin verran. Paikalliset Canggussa oli tosi mukavia ja avuliaita. Tulivat juttelemaan mielellään mutta eivät samalla tavalla tyrkyttäneet ostamaan kuin Kutan alueella. Tutustuimme myös saksalaiseen pariskuntaan, jonka kanssa vietimme jonkin verran aikaa Cangussa ja myöhemmin myös Ubudissa.

Canggussa vietimme kolme päivää jonka jälkeen jatkoimme matkaa Ubudiin. 

FIRST COUPLE OF DAYS

legian21 legian19 legian20 legian17 legian16 legian12 legian legian23 legian10 legian11 legian5 legian9 legian8 legian22 legian2

 Kuvia muutamalta ekalta päivältä.

Laskeuduttuamme Balille otimme taksin lentokentältä Legian nimiselle alueella Kutaan. Missä asuimme The One Legian nimisessä hotellissa kolme yötä. Kumpikaan meistä ei ole reissannut Aasiassa aikaisemmin joten aloitimme vähän kevyemmin jotta kulttuuri shokki ei olisi niin suuri heti alkuun. Halusimme myös ekaksi johonkin helppoon paikkaan lähelle lentokenttää ja rantaa missä olisi helppo suunnitella reissua eteenpäin. Hotellimme oli noin 30€ yöltä ja siihen kuului aamupala. Hotelli oli myös aika iso ja ovilla oli jopa turvatarkastus sisään tultaessa. Alue oli aika hektinen ja turisteja oli paljon. Suurin osa paikallisista oli mukavia ja avuliaita mutta joukosta löytyi myös raivostuttavia huijareita. Parhaiten viihdyimme rannalla. Lähes kaikki on täällä todella edullista ja ruoka on tosi hyvää. Täällä on tosi kuuma, kokoajan noin 30 astetta ja hyvin kosteaa. Toistaiseksi päivät ovat olleet aurinkoisia ja yöllä on tullut sateita. Kokoajan haluaisin hengaa bikineissä, ilman meikkiä ja tukka nutturalla koska on niin kuuma, joten kuvat tulevat myös olemaan myös sitä luokkaa nyt lähi aikoina. Kolmen yön jälkeen, kun olimme löytäneet luotettavan taksi firman jatkoimme matkaa kaupunkiin nimeltä Canggu. Nyt olemme olleet kaksi päivää Canggussa ja viihdytään tosi hyvin. Lisää fiiliksistä Canggusta täällä myöhemmin.